Vaikka oon täällä ihan eri maassa elämässä ihan eri elämää on todellisuus silti sama. Eilen illalla jouduttiin valitettavasti kuulla surullinen uutinen että Frederikken host äidin isä kuoli. Hän oli jo pitkään ollu sairaalassa sydänkohtauksen takia, mutta ei me oikeen osattu kumminkaan odottaa tällaista. Varsinki ajateltiin ettei meijän Italiassa tarvii kohtaa tällaista surua.
Frede tuli meille sitten nukkumaan. Aamulla herättiin ja mentiin freden host äidin isän asunolle. Tämä on siis ihan perinne kaikille. Ulko-ovella on lappuja henkilön nimestä jossa myös muistetaan lapsia ja lapsenlapsia ja muita sukulaisia. Asunnon ovi on myös auki. Vainaja on arkussa nähtävänä ja yleensä vainajan lapset siinä vieressä ottaa vastaan osanottaja. Hautajaiset pidetään max 48h sisällä kuolemasta. Hurja kokemus. Itellä oli tosi kumma fiilis olla tällaisessa tilanteessa koska en tietenkään tuntenut ketään muuta ku freden host äidin joka oli tottakai erittäin surullinen. Omaksi onnekseni en ole joutunu kokemaan tällaista ennen, ei hautajaisia eikä muistotilaisuuksia mutta en todellakaan kuvitellut että sen oisin joutunu täällä Italiassa kokemaan.
Nähtäväksi jää miten frede pärjää nyt perheessä vai joutuuko ehkä vaihtamaan. Suru on siis liian suuri. Oman host äitini kanssa puhuin että on se vähän epäreilua laittaa vaihto-oppilas tällaiseen juttuun mutta siihen mun hos äiti viisaasti totes että no tänne te ootte tullu näkemään elämää ja miten täällä toimii asiat. Valitettavasti tämäkin on osa myös meidän elämää. Onhan se harmi että näin ikävästi kävi mutta ei sitä totuutta elämässä pääse karkuun vaikka mihin lentäis. Tämähän on tottakai aivan totta...
Halusin teille täällä blogissa tämän jakaa koska mulle tuli ainakin yllätyksenä miten täällä on vähän erilaiset perinteet kuin suomessa myös tämän asian suhteen. Tänne tulin oppimaan niin hyviä kuin huonojakin asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti